Aika rakentaa

Muuttolupa!

Tätä kirjoittaessa on asuttu jo muutama viikko uudessa talossa. On kiitollinen mieli siitä, että ollaan jo tässä pisteessä. Paljon on kesken. Muutama niitä kuuluisia listojakin on laittamatta, joita kuulemma yleensä jää uusissa taloissa vaiheeseen, mutta vain muutama…

Koska rakennusvaihe on sisätöiden alettua pysynyt erittäin kiivaana, ei ole blogipostauksille riittänyt aikaa. Ajattelinkin tehdä useista rakennusvaiheista postaukset jälkikäteen. Olen kuitenkin dokumentoinut paljon, ja samalla blogi toimii ikäänkuin muistikirjana itselleni, mitä kaikkea tulikaan tehtyä. Instagramin puolelle olen omalle tililleni @mkknkl koostanut talon tarinoita. Olen yrittänyt perustaa blogillekin instagram-tiliä, mutta videotarinoiden siirto tililtä toiselle eri ole vielä onnistunut.

Tarkastusvaiheesen valmistautuminen oli kiivastempoista sekin. Selvisi muunmuassa että energiatodistus on päivitettävä ja tiiveysmittaus tehtävä. Tiiveysmittaus oli vielä vuosi sitten aloituskokouksen aikaan ollut vapaaehtoinen, mutta käytäntö Kirkkonummen kunnassa oli vuoden aikana muuttunut. Niinpä Uudenmaan Lämpökuvaus kävi yhtenä keväisenä päivänä toteamassa ilmanvuotolukumme, joka oli melko suuri. No energialaskelma pysyi edelleen B:ssä. Hirsisaumat vuotavat vielä, kun talo ei ole kunnolla laskeutunut. Varmaan vuotaisivat muutenkin jonkun verran. Hirsitalo ei ole pullo. Mutta tiiveys olisi hyväksi, joten tiivistelyä on luvassa.

Ilmanvaihtoon piti tehdä ilmamäärien säätö ja mittaus. Nuohouspalvelu Lehtinen kävi sen tekemässä hyvällä ammattitaitoisella meiningillä. Hiukan oli jännät paikat, kun Ewarco ilmanvaihto- ja hybridilämmityslaitteesta ei meinannut tuloilmapuhallin käynnistyä. Puhelinneuvonta kuitenkin toimi ja irti unohtuneet piuhat saatiin kytkettyä paikalleen ja laite hursisemaan. Ilmanvaihto säädettiin 4 litraa alipaineiseksi, eli ilmeisesti tosi vähän alipainetta. Alipaineisuutta ei nykysuosituksissa suositella, vaan ulko- ja sisäilman tasapaino on tavoite.

Ennen osittaista käyttöönottokatselmusta pidettiin LVI-katselmus. Siellä ainoa saamamme huomautus oli se, että keittiön kaappien alla vesieristeen tai kaukalon tulisi ulottua tarpeeksi eteen, jotta mahdolliset vuodot huomattaisiin.

Muutama päivä ennen osittaista lopputarkastusta käytiin vastaavaan mestarin kanssa läpi Lupapistettä ja lisättiin loputkin vaadittavat dokumentit sinne. Muun muassa kosteudenhallintasuunnitelma ladattiin. Onneksi olin alkanut täyttämään sitä jo alkuvaiheessa. Meidän tapauksessa kaikenlainen kosteusvaurioiden välttäminen oli sydämen asia, joten sitä osastoa tuli syynättyä erityisen tarkkaan eikä suunnitelma ollut mikään pelkkä muodollisuus.

Osittainen lopputarkastus meni sekin mukavasti, joskin jännitettiin uuden tarkastajan tarkkuutta. Mutta läpi meni muutamin huomautuksin. Täytyy vain printtailla viimeisimmät piirrustukset kansioon ja täydentää talon käyttöoppaaseen maalien ja muiden materiaalien laadut ja koodit ja muut detaljit. Onneksi on tullut otettua videoita ja kuvaa eri rakennusvaiheista, joten talomme on aika hyvin dokumentoitu. Tuon käyttöohjekirjan olisimme mielellämme ottaneet käyttöön jo alkuvaiheessa, ja täydentäneet sitä matkan varrella. Meille valkeni käyttöohjeen luonne vasta ihan viime metreillä. Luulimme, että se on jokin itse kyhätty nippu ohjeita, mutta sille olikin olemassa valmis täydennettävä kirja.

Raksahommien luonne on nyt muuttunut. Ennen raksalle lähdettiin, nyt työleirillä asutaan. Koronakevät ja raksahommat olivat sellainen kohtuullisen stressaava putki, että oli pakko katkaista se lähtemällä pariksi viikoksi lomalle ihan muihin maisemiin. Mutta on se hienoa välillä pysähtyä ja ihastella jykeviä hirsiseiniä ympärillä: tässä vaiheessa ollaan jo, meillä on terve koti.

Hengittävää eristettä Norjasta ja Fiskarsista

250 mm paksut hirsiseinät eivät kaipaa lisäeristystä, ylä- ja alapohja sen sijaan vaativat melkein puolen metrin kerrokset villaa. Vertailimme pitkään eri eristemateriaaleja keskenään. Meidän tapauksessa järkevintä oli käyttää hygroskooppisia eristeitä, eli sellaista jotka sitovat ja luovuttavat kosteutta, eli ”hengittävät”. Tässä tulevat kyseeseen orgaaniset tuotteet kuten pellava, hamppu, selluvilla, lampaanvilla, puru ja puukuitueriste. Näistä oli eräs ystävämme tehnyt myös vertailutaulukon, josta oli hyvä tarkastella ominaisuuksia. Ainakin puupohjaiset eristeet myös varastoivat ja luovuttavat lämpöä tasaten näin lämmönvaihtelua. Tällaista ominaisuutta ei esimerkiksi kivivillassa ole.

”Hengittävien” eristeiden kanssa käytetään diffuusioavointa ilmansulkua, joka päästää sopivassa määrin vesihöyryä läpi. Vesihöyrynvastuksen tulee olla kuitenkin 3-5-kertainen verrattuna eristeen ulkopuoleen, esim. tuulensuojalevyyn. Pitkään pähkäilimme myös ilmansulkua: verkkovahvistettu paperi, joka täyttäisi vesihöyrynvastuskertoimet, mutta sisältäisi jonkinsortin muovia verkkomuodossa — vaiko muoviton Paavo -perinneilmansulku, jota pitäisi laittaa 10 kerrosta, jotta vesihöyrynvastus olisi riittävä. Eräs muovia välttelevä tuttu oli ratkaissut yhtälön laittamalla kattoon eristettä vasten Paavon ja sen jälkeen kovalevyn. Päädyimme viimein verkkovahvistettuun Elt-Kraft ilmansulkupaperiin, jossa on nelikerrosrakenne. Vankkaa paperia, joka ei helposti repeile. Se toimitettin rakennukselle kätevästi villanpuhaltajien mukana.

Vertailussa olivat eristeen lämmöneristyskyky, sen sisältämät kemikaalit ja hinta. Loppusuoralle selvisivät kierrätyspaperista tehty selluvilla, jossa on palonestoaineena savi (esim.Termex Green) sekä Hunton puukuitueriste, jossa materiaalina on kuusi. Normaalissa selluvillassa on palonestoaineena runsaasti booria, jonka terveellisyydestä kiistellään. Siksi tahdoimme vältellä booria. Huntonissa booria on vain vähän jos lainkaan, siinä on luontaista palonestoainetta, jossa on typpeä ja fosforia. Savi palonestoaineena olisi toki myrkytöntä, mutta ratkaisu epäilytti sen vuoksi, että kierrätyspaperi ei itsessään välttämättä ole puhdasta – joku sanoi että joukossa voi olla pizzalaatikoita ja jopa pizzaa – ja boori on toiminut myös homeenestona tyypillisimmissä selluvilloissa. No, en tiedä pitääkö pizzatarina paikkansa. Eräs puhallusyrittäjä ainakin väitti, että kierrätyspaperin laatua valvotaan ja se on puhdasta. Mietimme kauan ja voiton vei Hunton, norjalainen puukuitueriste. Se vaikutti luotettavalta vaihtoehdolta vailla epämääräisyyksiä.

Kilpailutimme kolme puhallusfirmaa. Voiton vei Eloterm, Jim Mattssonin luotsaama yritys Fiskarsista. Hienosti homma hoitui kahdessa erässä: ensin puhallettiin alapohja, ja parin kuukauden päästä yläpohja. Työjärjestyksen vuoksi näin oli parasta. Alapohjan puhalluksen jälkeen timpurimme Ari asensi ilmansulun ja raakaponttilaudoituksen. Kun talossa oli lattia, pystyttiin operoimaan paremmin yläpohjan paperoinnit ja koolaukset, kun oli alusta, mille telineet pystyttää. Eikä puhallusfirma vaatinut kuin pienen lisähinnan siitä, että joutuivat käymään kaksi kertaa.

Eloterm rekkoineen. Eivät tosin laittaneet selluvillaa meille, vaan Hunton-puukuitueristettä.

Ilmansulkupaperi ja raakapontti asennetaan.

Ennen yläpohjan puhallusta täytyi kaikkialle taloon viimeisen hirsikerran ja kattorakenteen väliin jäävän raon väliin asentaa levyvillaa. Sinne olisi ollut hankala saada puhallusvillaa. Nyt ainakin liittymäkohdat tuli eristettyä hyvin. Huntonilla mentiin edelleen. Ensin kuitenkin oli paikattava hirren päälle jäänyt rako, lisää siitä kuvissa alla.

Päädyissä päällimmäinen hirren ja kattorakenteen välistä paistoi päivä. Hiukan tämäkin aiheutti pähkäilyä ja sydämentykytystä. Ei kai ole tarkoituksenmukaista, että eristeen sekaan pyryttää talvisin ja kesäisin ampiaiset pääsevät kätevästi näistä raoista tekemään pesiään yläpohjaan?

Raitkaisuksi raot teipattiin sisäpuolelta 100-vuotta kestävällä Tescon vana -teipillä. Myöhemmin ehkä lisäksi tukimme välit talon ulkopuolelta tervatulla pellavalla.

Tämän jälkeen ylimmän hirren päälle asennettiin levyvilla.

Vinon katon lappeet puhallettiin ilmansulkuun tehtyjen reikien kautta ontelopuhalluksena. Vaakasuora osa tehtiin vintin puolelta vapaana puhalluksena.

Eikä siinä vielä kaikki! Yläpohjan oli piirretty 45 mm levyvilla vielä ilmansulun lämpimälle puolelle. Näin, jotta energiamääräykset täyttyisivät. Muuten kyllä tuntui aika turhalta kerrokselta, olihan villaa jo puolisen metriä muutenkin. Tosin, lisäkerros kuulemma auttaa siihen ettei kovilla pakkasilla kylmä hohkaa kattotuolien kohdalta. 45 mm Huntonia ei ollut myymälöissä, mutta sitä saatiin tilaamalla Norjasta. Espoon K-rauta voitti tarjouskilpailun ja ostimme levyvillat sen kautta. Tosin jälkeenpäin kuulin, että puhallusvillat toimittanut Eloterm olisi voinut toimittaa myös levyinä. Timpurimme Vilho ja Riku ampuivat levyt reunoistaan kiinni ruoteisiin isolla niittipyssyllä, koska levyjä oli vaikea saada pysymään muuten paikallaan. Pölisemisen estämiseksi myös tämän villakerroksen päälle tuli paperi, tällä kertaa tosin muoviton Remppa-rakennuspaperi, joka kylläkin repeili helposti. Vaihdoimme vahvempaan, muovittomaan Remppa-rakennuspahviin, joka pysyi paremmin ehjänä. Keittiön päälle timpurit tosin asensivat vahingossa toiseenkin kerrokseen Elt-Kraft -paperia. Haitanneeko tuo, diffuusioavointa sekin. Samaa Huntonin levyvillaa rakennuspaperin tai -pahvin kanssa tuli myös runkoväliseiniin äänieristeeksi.

Ilmansulun alapuolella 45 mm Hunton-levyvilla 48×48 rimojen välissä, päällä paperi ja 23 mm lautakoolaus.

45 mm Hunton-levyjä seinien äänieristeenä.

Putkia ja piuhaa siellä ja täällä.

Tässä hiukan kuvia siitä, missä tällä hetkellä mennään. Putkien ja piuhojen määrä yllättää.

Lattialämmitysputket kulkevat raakapontin päällä. Ei tahdottu lämmönluovutuslevyjä joiden tiivis rakenne epäilytti. Jos suurin osa lattiaa olisi alumiinilevyn peittämää, voitaisiinko enää puhua hengittävästä rakenteesta? Tätä ratkaisua kyllä epäiltiin asiantuntijoiden taholta, mutta mutta muutamassa talossa on osoittautunut, että systeemi lämmittää ilman levyjäkin. Tähän on muun muassa päädytty modernihirsitalo.fi -sivuston talossa.

Melkoinen sähköpiuhamäärä välipohjassa. Hyvää työtä sähköhommissa, Antti Räisänen ja AR-urakointi!

Kun ilmanvaihtoputki lävistää hirsiseinän, on painuminen otettava huomioon. Tässä se ratkaistiin rosterisella kurttuputkella. Erinomaisella asenteella ja taidolla putkityöt hoituvat, kun asialla on Nikkarin Pelti- ja putkityö, Marko ja Vili.

Vesiputket vedettiin välipohjassa. Jakotukit kodinhoitohuoneen katossa. Yleisempää on vetää vesiputket alapohjassa, silloin niiden vaihtaminenkin olisi helpompaa. Emme kuitenkaan tahtoneet vesiputkia alapohjan eristevillan sekaan, lisäksi reilusti tuulettuva alapohjamme saattaisi sisältää pienen riskin putkien jäätymisestä. Nyt ne kulkevat kaikki lämpimällä puolella. Jos putki menee rikki, niin ainoa vaihtoehto on korjata pintavetona, näin sanoi putkimies. Puolensa kullakin vaihtoehdolla.

Yläkerran varaston puolella on melkoinen putkiviidakko, joka myöhemmin koteloidaan. Myös ilmanvaihtoputket tahdoimme kulkemaan lämpimällä puolella. Ainoastaan jäteilman poisto- ja viemärin tuuletusputki kulkevat yläpohjan puhallusvillan seassa.

Laitoimme varauksen aurinkosähkölle. Ilmansulun lävistävät sähköputket täytyi teipata huolellisesti ilmansulkuun.

Terasseja ja puun kierrätystä

Meidän tehtäväksemme jäivät terassien lattialaudoitukset ja kaiteet. Päädyimme lattian kanssa siperianlehtikuuseen sen luonnollisen kosteudenkestövyyden ja myrkyttömyyden vuoksi. Hyvinkäältä löytyi MS-Universal Oy, joka toi laudat pihaan edulliseen rahtihintaan. Kakkoslaatuinen lauta oli halvempaa, ja siitäkin syntyivät terassien lattiat oikein mallikkaasti, joskaan aina ei saatu puun sydäntä pintaan kun lauta aseteltiin aina niin päin kuin se oli paremman näköinen. Siperianlehtikuusi on kauniin ruskeaa ja sopii ainakin toistaiseksi hyvin väriltään muuhun taloon. Saa nähdä, täytyykö käsitellä jotenkin sitten kun alkaa harmaantua.

Kaiteet terasseihin teimme purkutalosta säästämistämme jykevistä alapohjalankuista. Hioin niistä pinnan pois kulmahiomakoneella ja pyöristin kulmat. Kaiteista tuli käsinveistetyn näköiset, sopivat talon tyyliin. Eivätkä ne hiottuina ja maalattuina ulkotilassa haittaa, vaikka ovatkin peräisin homeisesta ympäristöstä.

Pystypienat syntyivät Tenderiltä ylijääneistä 45×75 ruodepuista. Jykevät 100×100 pystytolpat ostimme rautakaupan hyllystä. Kaiderakenteet käsiteltiin Virtasen homeentappajalla ja maalattiin valkoisella Virtasen 4 öljyn maalilla.

Terassien porraslaudoitukset tehtiin purkutalon kestopuisista terassilaudoista ja portaiden reisilankut samaisista vanhan talon alapohjan parruista kuin kaiteetkin.

Kuisteja ja terasseja on talossamme yhteensä kolme, ja kaiteet ovat vielä hiukan kesken. Niitä tehdään pikkuhiljaa muiden hommien ohessa. Voi olla että muutama puu joudutaan vielä ostamaan, kun kierrätysmateriaali loppuu kesken. Näimmä jotain voi kierrättää hometalostakin, vaikka suurin osa purkujätteestä meni polttopuiksi ja jätteenkäsittelylaitokselle.

Sain Byggmaxin videosta hyvät tekniset ohjeet kaiteeseen, mutta siinä annetut mitat poikkeavat hiukan Suomen standardista. Suomen viralliset rakennusmääräykset löytyvät täältä, niistä on kyllä hyvä tarkistaa, että kaiteiden korkeudet aukkojen koot ynnä muut mitat ovat määräysten mukaiset.

Aika rakentaa parisuhdetta

Jostain kuulin, että talonrakentaminen menneinä vuosina ollut yksi suurimmista avioeron syistä. Nykyään se on kuulemma Facebook. Alunperin ostimme talon sillä ajatuksella, ettemme tahtoneet raksaelämän rasitusta tuoreelle avioliitollemme. Talo kuitenkin osoittautui homeiseksi, päädyimme purkamaan sen ja tässä sitä ollaan: rakentamisvaiheen rasittavissa syövereissä.

Meille tarjoutui aivan oikeaan aikaan mahdollisuus osallistua Parempi avioliitto ry:n leirille viime heinäkuussa. Leiri antoi mahdollisuuden pysähtyä keskustelemaan puolison kanssa olennaisista aiheista ja kuulemaan inspiroivia alustuksia. Leiri pidettiin Levillä. Lapin maisemat olivat ihan mukavaa vaihtelua hirsiseinän tuijottelulle, vaikka mieltä kohottavaa sekin on. Suosittelemme lämpimästi: parempiavioliitto.fi. Leirin jälkeen löysimme Masalasta avioparipiirin, joka toimii samalla sabluunalla: alustus ja ryhmäkeskustelut. Vaikkei aviokriisiä ole vielä pukannut, on yhteinen aika vähissä ja suhteen hoitamiseen varattu aika ollut todella hyväksi tämän ressaavan vaiheen keskellä.

Blogin kirjoittelu on jäänyt raksakiireiden jalkoihin. Yritän parantaa julkaisutiheyttä. Tämä sisätöiden vaihe on työläs ja hidas…Mutta seuraavassa postauksessa siitä lisää.

”Kuin peitepuikko finnin päällä”— Kuinka valita maali hirsitaloon?

Tenderin miehet lähtivät noin viikoksi. Sillä aikaa pähkäilimme talon väriä Tikkurilan värikartta apunamme. Rakennusluvassa olimme määritelleet talon väriksi kartanonkeltaisen peittomaalin Virtasen värikartan mukaan. Vuoden mittaan mielemme kuitenkin muuttui kuullotteen suuntaan. On kiva, että puun kuviot näkyvät läpi elävästi eivätkä peity. Selvitin kunnasta, että värin värin vaihto ei ole ongelma, kunhan ei mitään liian ympäristöstä pomppaavaa väriä valita, vaikkapa pinkkiä, kuten jossakin kohua herättäneessä iltapäivälehden jutussa oli kerrottu tehdyn.

Talo vielä ilman maalia. Hän ruskettuu.

Kävin hakemassa Suomen luonnonmaalien myymälästä Tuusulasta pari koepurkkia Pihkatex -kuullotetta sävytettynä Tikkurilan väreillä sekä yhden Tervatex -purkin. Pihkatexin eduksi myyjä sanoi sen, että maalattavaa pintaa ei tarvitse käsitellä etukäteen erikseen puunsuoja-aineella, vaan sallittu määrä myrkkyjä on laitettu jo suoraan kuullotteeseen. Oli kyllä hyvä testata värejä rakennukselta yli jääneisiin puupaloihin, sillä esitteiden värinäytteet eivät kerro koko totuutta. Eri sävytteet nimittäin käyttäytyvät eri tavoin esimerkiksi oksankohdissa. Myös eri valaistusolosuhteet oli hyvä kokeilla, toinen väri näytti mukavalta auringossa, mutta räikeältä varjossa, joku toinen toisinpäin. Kävimme hakemassa pari testipurkkia lisää K-raudasta Valtin kuullotteeseen sekoitettuna ja Värisilmästä Roslagin mahonkia sekä Virtasen 3 öljyn kuullotetta eri sävyin, kun sopivaa sävyä ei tuntunut löytyvän. Testailu jatkui. Pidimme Tikkurilan väristä Ruoko, mutta sen käyttäytyminen oksankohdissa teki likaisen yleisvaikutelman. Oksankohdat vihersivät ikävästi muuten mukavan vaaleanruskeanoranssissa värissä. Sora ja Pihka taas olivat sävyinä mukavan hillittyjä, mutta hieman liian peittäviä. Molemmat käyttäytyivät oksankohdissa kuin peitepuikko naamassa olevan finnin päällä. Oksankohdat eivät korostuneet mukavasti, vaan hiukan liian siloitellusti peittyvät. Pouta oli sävynä raikas, ensin ajattelimme että se olisi jopa liian räikeä. Se oli hiukan Ruokoa kirkkaampi, muuten aika lähellä sitä. Ratkaisevaa oli käyttäytyminen oksankohdissa, se oli luonnollisen oloista. Puun kuviot eivät liioin peittyneet eivätkä värjäytyneet likaisiksi. Poutaan päädyimme siis.

Tender kävi pikaisen parin päivän pyrähdyksen tontillamme viimeistelemässä muutamat asennukset. Myös yksi Pihlan ikkuna ja ovi ehtivät tontille juuri ennen miesten lähtöä, ja ne ehdittiin laittaa paikoilleen.

Päätös kuullotteesta tuli kaksi päivää ennen maalaustalkoita. Pähkäilin Virtasen 3 öljyn kuullotteen ja Pihkatexin välillä. Molemmat olivat luonnonöljypohjaisia, ja sillä tavoin herättivät luottamusta. Lopulta päädyimme Virtasen 3 öljyn kuullotteeseen ja valkoisiksi tulevissa nurkka- ja räystäslaudoissa Virtasen 4 öljyn maaliin. Netistä etsimme referenssejä ja kokemuksia, ja Virtasesta löytyi hyvin näyttöä. Mietimme myös, pitäisikö hirsikehikko käsitellä vielä Virtasen Homeentappajalla, mitä suositeltiin maalikaupassa. Olihan kehikon ulkopuoli jo käsitelty Beckers puunsuojalla tehtaalla. Lopulta Tenderin mielipiteen rohkaisemana jätimme kehikon käsittelemättä, räystäät sen sijaan kesittelimme Homeentappajalla, sillä niitä ei tehtaalla ollut käsitelty.

Hurjan kokoiset nurkkalaudat maalattiin Virtasen 4 Öljyn maalilla.

Olen huomannut, että monet jättävät kehikon maalamatta ensimmäisenä vuonna. Toisena vuonna maali jo tarttuisi paremmin. Esimerkiksi Uulan Roslagin Mahongissa suositellaan joko vuoden odotusta ennen maalausta tai pinnan karhentamista. Tenderin suositus kuitenkin oli, että asiakas maalaisi kehikon 6 kk kuluessa pystytyksessä.

Maalaustalkoisiin saapui kivasti porukkaa. Kaikille riitti telineitä ja pensseleitä. Korkea talo toi omia haasteitaan. Välillä tuli ikävä henkilönostinta, mutta kaikesta selvittiin rakennustelineiden, tikkaiden ja maalisudin jatkovarren kanssa.

Tenderin paluu

Timpurien toisen vierailun aiheina olivat kattotiilet, alapohja, ikkunat ja terassit. Työt saatiin siihen pisteeseen, että voitiin pitää runkokatselmus.

Tenderin porukan takaisin tultua alkoi tohina työmaalla viiden työmiehen voimin sekä ylhäällä katolla että alhaalla talon alla ja niin myös sen sivuilla. Tällä kertaa porukan pomona oli Tenderin toinen omistaja Kaldi. Hänen rento huumorinsa ja ”Are you happy?” -kysymykset loivat mukavaa tunnelmaa työmaalle. Tuttu Tormihoone -firman nosturiauto kuskeineen oli paikalla vain ensimmäisenä päivänä. Sen kyydissä saapuivat kattotiilet, ikkunat, alapohjan tuulensuojalevyt, terassien kattotarpeet ja kasa raakaponttilautaa talon sisätöitä varten. Hänen lähdettyään neljän miehen joukko jäi ahkeroimaan tontille. Isolla porukalla he saivat paljon aikaan.

Katon rakenne ylhäältä alas on: Monier -merkkiset tummanharmaat betonitiilet, 45 mm ruoteet, korotusrimat, Icopal Superbase bitumihuopa, raakaponttilauta, 98 mm tuuletusrako – päätypoikasten kohdalla 25mm!!, Hunton puukuitulevy, kattoristikot ja (puukuitueriste 425-500 mm, ilmansulkupaperi, koolaus, 45 mm villaa, rakennuspaperi, koolaus, kattolaudat). Suluissa olevia ei ole vielä asennettu paikalle.

Kattotiilet ladottiin paikalle ja Tender asensi myös tippapellit sekä seinällenoston pellitykset. Seinälle nostossa kyseessä ovat kohdat jossa matalampi katto liittyy korkeamman osan seinään. Seinälle noston pituus on Suomessa määritelty 300 mm, mutta mukana oli pellit 180 mm nostoa varten. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun virolainen ja suomalainen standardi poikkesivat toisistaan. Tenderin toisen vierailun yhteyteen saatiin sovittua myös rakennusvalvonnan edellyttämä runkotarkastus, jossa tarkastetaan kantavat rakenteet ennen kuin niitä aletaan peittää. Tarkatuksen yhteydessä keskusteltiin myös seinälle noston korkeudesta. Tender lupasi tehdä lisäpellityksen loppukesästä, jotta määräykset täyttyvät. Seinälle nostohan on noin korkea lähinnä talvella pyryttävän lumen vuoksi. Vinon katon seinällenosto hirsiseinään on taitoa vaativa työ. Siinä täytyy sahata kolo pellin taitetulle yläpäälle sisälle hirsiseinään, jottei vesi valu seinän ja pellin väliin tai matalamman katon eristeisiin hirsien varausten raoista. Etukuistin kohdalla vielä selvitämme, onko seinälle noston oltava siinäkin 300 mm, vai riittääkö nyt laitettu 180 mm.

Savupiipun juuren aluskatteen piipulle nostot ja pellit sille asensi Tender, mutta itse piipun pellityksen ja piippuhatun teki paikallinen peltisepänliike Tinker’s. Hirsitalon katto painuu alaspäin, mutta savupiippu pysyy paikoillaan. Siksi piipun yläosan peltien täytyy olla alaosan päällä teleskooppimaisesti.

Viikolla vieraili myös sähkömiehemme Antti Räisänen AR-Urakoinnista. Hänen kanssaan vedettiin piuhoja hirsiporauksiin. On huomioitava, että tietyt osat talosta painuvat ajan myötä alaspäin ja tietyt eivät. Piuhoille täytyy paikoin jättää painumavaroja. Sähkömies myös veti pihavaloille ja talon sähköille kaapelit aiemmin asennettuihin maaputkiin. Myös muurari kävi rappaamassa piipun.

Terassit pystytettiin, osittain paikan päällä soveltaen, sillä rakennekuvat eivät kertoneet ihan kaikkea. Minulta kyseltiinkin aina välillä mielipiteitä millä tavoin tahdoin eri yksityiskohdat tehtävän. Täytyi selvittää ja päättää millainen valokate takaterassille tulee, sekä sen profiilikorkeus. Vastaavan mestarin suosituksesta päädyimme Icopal Fastlock Uni -katteeseen. Meille itsellemme jäi vielä terassin portaiden ja kaiteiden nikkarointi sekä laudoitus. Terasseista tuli oikein mainioita tähän mennessä. Etenkin etuterassista tuli yhden Tenderin timpurimestarin upea taidonnäyte paksuinen parruineen ja taidokkaasti tehtyine jiireineen. Tenderin porukan hyvä työmoraali ja pyrkimys tehdä kunnon jälkeä tuli taas todistettua.

Ikkunat ja ulko-ovet asennettiin paikoilleen, etuovea lukuunottamatta. Niiden väliin tuli lampaanvillaa eristeeksi, ja tiivistys tapahtui teippaamalla yläreunaan tuulensuojateippi ja muihin kohtiin ympärille höyrynsulkuteippi – sekä ulko- että sisäpuolelle. Ikkunat ja ovet tulivat Aru Gruppilta Virosta lukuunottamatta saunan ikkunaa ja kodinhoitohuoneen ovea, jotka tulivat Pihlalta Suomesta. Naapuria lähimmät ikkunat ja ovi ovat EI 30 paloluokkaa ja siksi niiden väliin tulee eristeeksi kivivillaa. Aru Gruppin ikkunat ovat lämpölasia, ja ikkuna on lähellä seinän ulkokuorta, jolloin sisäpuolelle jää mukava ikkunanlauta. Tuuletusikkuna ovat ”tilt and turn”- mallia, eli ne aukeavat sekä sivulle että yläreunastaan.

Ikkunoiden yläpuolella on muutaman sentin painumavara.

Talon alle asennettiin Huntonin 25 mm tuulensuojalevyt, samanlaiset kuin yläpohjassa. Niiden päälle on hyvä myöhemmin puhallella puukuitueristeet.

Yhden pähkäilyn aiheutti yläpohjan tuuletus päätypoikasten kohdalta. Rakennekuvissa on merkitty eristeiden yläpuolisen tuulensuojalevyn päälle 98 mm tuuletusrako. Räystäät toteutettiin päätypoikasilla, joiden johdosta päädyissä yläpohjan rakenne poikkesi muusta talosta noin 90 cm matkalla. Säikähdin, kun huomasin, että päätypoikasten kohdalla tuuletusrakoa oli vain 25 mm. Kun asiaa selvitettiin, niin tuo tuuletusrako oli puuttunut kokonaan rakennekuvista. Tätä ollut huomannut aiemmin missään vaiheessa kuvia katsellessani. Tender oli kuitenkin lisännyt pienen raon, hyvä siis että tuli edes jonkinlainen rako. Mietimme eri vaihtoehtoja päätypoikasten tuuletuksen tehostamiseksi. Rakennesuunnittelija ehdotti päätyihin ylimääräisiä tuuletusaukkoja, jotka sitten toteutimmekin. Nyt luulisi yläpohjan tuuletuksen olevan kunnossa. Ilma kulkee alhaalta räystäiltä tuuletusrakoa pitkin n. 2,5 m matkan, reilu 2 m matkalla talon harjalla tuuletustilaa on enemmänkin. Ilma poistuu kolmen harjatuuletusputken kautta sekä yhteensä kuuden päädyissä olevien lisäämiemme tuuletusreikien kautta.

Viikon työskentelyn jälkeen juhannus lähestyi ja porukan täytyi kiiruhtaa laivaan jo torstaina, sillä perjantain laivat olivat jo täyteen buukattuja juhannuksen viettoon lähtevistä muista virolaisista työntekijöistä. Hiukan jäi vielä viimeisteltävää.

Piiputusta

Savuiippu aiheutti pään vaivaa alusta loppuun. Nyt se siinä kuitenkin töröttää komeana – työn, tuskan ja taistelujen tuloksena. Niin, ja myös sinnikkyyden, hyvän työasenteen ja talkooapujen hedelmänä. Mutta, kuinka kaikki kävikään?

Tutustuimme eri takkaleivinuuni- ja piipputarjouksiin jo hyvissä ajoin. Saimme Tiileriltä tarjouksen Amanda -takkaleivinuuniista ja tiilipiipusta. Jostakin minulle tuntemattomasta syystä Uunisepät sai hankkeestamme myös vihiä ja tarjosi vastaavia ratkaisuja. Kilpailun voitti Tiileri hinnan ja tiilipiipun lämpöä varaavan ominaisuuden vuoksi.

Rakennekuvia tutkiessani en löytänyt mistään piipun mittoja. En löytänyt niitä myöskään Tiilerin tilausvahvistuksesta. Alkoi vaivata kysymys siitä, mahtuuko tilattu piippu paikalle. Siispä otin rakennesuunnittelijalta selville rakennekuvan mitat, ne olivat 393×799. Soitin Tiilerille ja sieltä sain tiiliharkkohormin mitat 435×730. Vaikka mitat poikkesivat toisistaan, tilattu piippu mahtuisi paikalle, vahvisti rakennesuunnittelija. Kun kattotuoleja asennettiin, varmistin Tenderiltä, että mitat sopivat, vain pari välipohjan lankkua piti asentaa 6,2 cm seinään päin poikkeuksena kuvien mitoista. Varmistin muurarilta, että näin hormi mahtuisi 1 cm rappauksineen paikalle. Muurari kävi myös paikan päällä varmistamassa tilanteen.

Oma lukunsa oli piipun perustus. Valetun betonilaatan päälle piti piipulle rakentaa harkoista korotus. Selvittelin eri tahoilta, tarvitaanko harkkopinon päälle vielä rakennekuvissa esitetty betonikansi, vai voiko suoraan harkkojen päälle muurata. Muurarin ja perustussuunnittelijan siunauksella muurasimme isäni kanssa paikalle Siporex-harkot ohutsaumalaastilla ilman betonikantta. Siporex-harkkoihin, tarkemmin Ytong-merkkisiin, päädyimme leca-harkkoja paremman lämmöneristyksen vuoksi.

Tenderin väki oli lähtenyt ensimmäisen 12 päivän rutistuksensa jälkeen vajaaksi viikoksi Viroon, jolle ajalle ajoitin piipun muurauksen. Roudasimme viikonlopuksi avuksi tulleiden vahnempieni kanssa tiilet sisälle taloon. Maanantaiaamuna muurari Timo Palo saapui sommittelemaan tiiliä viikonloppuna muuraamamme harkkopinon päälle. Harmiksemme totesimme, että niistä tiilistä ei saada tehtyä sellaisenaan piippua, joka täyttäisi palomääräykset. Piippu tulisi liian lähelle kattotuoleja. Tiilitoimitus ei siis sisältänytkään tiiliharkkoja, vaan normaaleja reikätiiliä, tilausvahvistuksessa tosin ilmaistuna vain koodina NRT75 pinnoitettava / JST2 270 x 130 x 75. Enhän tietystikään ei-asiantuntijana osannut huomata etukäteen ristiriitaa tiilitoimituksen koodilitanian ja puhelussa mainitun tiiliharkkohormi -tuotteen välillä enkä laskea toimituksen tiilistä hormin mittaa. Siitä ei muurarikaan osannut etukäteen varoittaa, koska hänen Tiileriltä saamassa työmääräyksessä luki myös tiiliharkkohormi. Muurari soitti Tiilerille, samoin minä, itse hyvin tuohtuneena sekaannuksesta.

Muuraustelineet viriteltyinä väliseinärunkojen väliin.

Mietittiin tulisivatko korvaavat tiilet parin päivän päästä, vai sahattaisiinko osasta tiilistä palat pois, jotta piippu saataisin oikeisiin mittoihin. Päädyttiin sahaukseen vesisahalla. Muurarin ja tiilerin pomon myötävaikutuksella sekaannuksesta ei tullut kuitenkaan minulle lisäkustannuksia, vaikka vesisahan vuokrasta tuli heille kuluja ja muurarin lisätyöstä lisätunteja. Toki minulle tuli myös muutama tunti lisätyötä, kun sahasin 140:stä tiilestä 5 cm pois jokaisesta. Onneksi yksi Veikkolan ystävistä tuli talkooavuksi kantamaan tiiliä paikasta toiseen sahausiltana, muuten olisi mennyt yömyöhään.

Itse muuraus tapahtui kolmena päivänä maanantaista keskiviikkoon. Timo Palo leppoisan positiivisen asenteensa ja rautaisen muurarin ammattitaitonsa kanssa teki hyvää jälkeä. Jälkeenpäin piipun pellittäjä, pitkän linjan ammattilainen hänkin, kehui, ettei ole nähnyt niin suoraa ja hyvin tehtyä piippua pitkään aikaan. Kiire oli ja välillä hermot olivat kireällä itse kullakin, kun päivät venyivät ja kello tikitti. Ylimääräinen tiilten sahaus vei ainakin puoli päivää ylimääräistä aikaa, mikä piti kiriä kiinni työskentelemällä myöhään. Tiukoista tilanteista selvittiin ja leppoisuus vallitsi jälleen.

Piippua ylöspäin muuratessa täytyi työskennellä ainakin viidessä eri korkeudessa, joten erilaisia telineitä viriteltiin ja rakenneltiin. Myös tiilet piti saada ylös muurarin luokse ja viimeisessä vaiheessa katolle. Talkoilevat ystävät olivat tässäkin paikallaan ja itse häärin myös apumiehenä sen mitä päivätöiltäni ehdin.

Yhdentoista aikaan keskiviikkoiltana piippu oli viimein muurattu. Juurikin ajallaan, kun torstaina Tenderin miehet saapuivat klo 10.30 asentamaan kattotiiliä. Huhhuh. Siivoilin paikkoja rutistuksen jälkeen, mutta en enää puolen yön aikoihin väsymykseltäni uskaltanut kiivetä katolle purkamaan muuraustelineitä. Jätin sen ja yli jääneiden tiilten alasheittelyn seuraavaan aamuun. Sen verran piipussa olin.

Säältä suojaan

Hirsikehikko kohosi nopeaa. Kehikon kasaamisen aikaan alettiin laittaa myös alapohjavasoja paikoilleen, koska väliseinärungot lepäisivät niiden päällä. Aloituspäivästä tiistaista perjantaihin oli paikalla 5 miestä. Perjantaina nostettiin loput kattotuolit paikoilleen. Tenderin pomo Margus sekä nosturiautokuski Tormihoone-nimisestä firmasta lähtivät pois, ja kolme miestä jäi paiskimaan töitä seuraavaan perjantaihin saakka.

Oli juhlallista katsoa, kun talo kohosi silmissä. 3D-kuvissa talo näytti sympaattisen pieneltä, mutta luonnossa vaikutelma on aika massiivinen. Liekö syynä korkea perustus ja paksut hirret? Jykevät hirret ovat saaneet ihailevia kommentteja paikan päällä käyneiltä. Ovathan ne toki hienoja. Sukulaismies, joka oli tehnyt pitkän uran suomalaisten hirsitalojen parissa, sanoi ettei tuollaista hirttä saa Suomesta. Olisiko näin? Onhan käsinveistofirmoja toki joitakin Suomessakin.

Väliseinärungot oli tehty pitkälle valmiiksi jo Virossa, mikä osaltaan nopeutti asennusta. Useat puuosat oli myös pätkitty valmiiksi.

Työmiehillä oli tähtäyspisteessä saada talo nopeasti säältä suojaan. Ja toki se omaa mielenrauhaakin lisäsi, kun aluskate oli viimein asennettu eikä runko enää muutamien yösateiden syystä suotta kastunut. En varmaan ole seurannut niin tiiviisti säätiedotuksia pitkään aikaan, kuin pystytyspäivinä. Rakennusvalvonta edellytti kosteudenhallintasuunnitelmaa. Sellaisen laadin netistä löytyneen hyvän aiheesta kertovan nettisivun esimerkin mukaan. Myös Tenderiltä rakennusvalvonta edellytti kosteudenhallinnan vastuuhenkilöä, jollaiseksi yksi työmiehistä nimettiin.

Kosteudenhallinta sisältää rakennusaikana sen, että rakennustarvikkeet peitellään pihalla pressuilla tai muoveilla ja pidetään irti maasta. Samoin runko peitellään päivän päätteeksi, tai ainakin sen kriittiset kohdat, esim. hirsitappien aukot, joihin vesi voisi jäädä seisomaan. Alapohjan kannatinhirret muodostivat yhdessä alajuoksujen kanssa eräänlaisen kaukalon, jossa vetiset sahanpurut muhivat sateen jälkeen. Seikka häiritsi niin, että putsasin sahanpurut pois. Onneksi sateiden jälkeen oli monta aurinkoista päivää, jolloin nuokin paikat pääsivät hyvin kuivumaan. Hirsi on materiaalina hyvin kuivuvaa, siksihän sen valitsimmekin hometalotaisteluiden jälkeen. Pieni määrä sadetta rakennusvaiheessa ei siksi haittaa. Mutta kyllä silti kannattaa suojata sateelta sen mitä vain voi.

Torstai-iltana ennen kuin miehet lähtivät Viroon, tarjosimme heille savukala-aterian pihalla juhlistaaksemme välietappia. Olihan yksi suuri urakka saatu päätökseen: talo sateelta suojaan.

Talo kohoaa vauhdilla

Tender tuli ja ryhtyi heti hommiin ripeällä otteella. Tiistaiaamun laivalla saavuttuaan, he suuntasivat Veikkolan teollisuuskiinteistöjen parkkipaikalle, jonne olin sopinut tavaran väliaikaisen säilytyspaikan. Suuri kiitos teollisuuskinteistöjen Holmbergille tästä mahdollisuudesta. Millään ei tontillemme olisi kaikki mahtunut kerralla. Parkkipaikalta hirsiä haettiin sitten kuorma kerrallaan. Tonttimme on pieni, mutta onneksi tien toisella puolella olevalle naapurin nurmikentälle sai myös jättää tavaraa. Hirsipaketteja laskettiin talon liepeille, josta sitten nosturiauto nosteli hirsi kerrallaan paikoilleen.

Tuttu mies musahommista, Ville Huuri, tuli kameransa kanssa dokumentoimaan tätä suurta päivää. Kasaus on sen verran herkullinen paikka myös timelapse-otokselle, eli nopeutukselle, että pitihän sellainenkin ottaa.

Ensimmäinen jännä paikka oli se, miten talo osuu perustuksen päälle. Hienosti se siihen sujahti, mistä olen erittäin iloinen. Kokoaminen oli ripeää, miehet tekivät pitkää päivää. Toisen päivän jälkeen talo oli jo melkein harjakorkeudessaan.

Hiukan tuli hermostuksen hiki pintaan, kun tontilla alettiin kaipaamaan sähkömiestä, LVI-miestä ja muuraria lausumaan näkemyksensä osuuksistaan, jotta voitaisiin edetä kasauksessa. Työmaakokous eri tekijöiden kesken olisi ollut ihan ensimmäisenä päivänä paikallaan, mutta enpä tajunnut järjestää heitä silloin paikalle. Kaikki he lupasivat kuitenkin singahtaa lyhyellä varoitusajalla tontille katsomaan tilanteen, ensimmäisenä sähkömies Antti Räisänen, joka tarkisti sähköporauksien paikat. Mahtavaa joustavuutta ilmaantui, kun tarve vaati. Hyvä, niin hommat eivät seiso turhaan.

alimmat kuvat: Ville Huuri