Päätimme jo aikaa sitten, että kunhan saamme talon valmiiksi, niin ensimmäinen joulu vietetään sitten uudessa kodissa. Meillä on ollut tähän asti perinteenä lähteä jouluksi Pohjanmaalle sukulaisten luo, mutta nyt oli kyllin painava syy katkaista perinne ja jäädä nauttimaan hirsitalon jouluisesta tunnelmasta. Itselläni oli haaveena saada korkea kuusi olohuoneeseen, kun se nyt kerran on mahdollista. Ruskeat hirsiseinät halkeamineen ovat kyllä itsessäänkin hyvin jouluiset. On kiitollinen mieli siitä, että ollaan jo tässä vaiheessa eikä tarvitse alituiseen enää muuttaa.

Takkaleivinuuni on kuumana melkein päivittäin, leivottukin on jo muutaman kerran. Tiilerin Amanda on toiminut hyvin, tosin rappaukseen tuli halkeama. Se menee kuitenkin takuun pikkiin ja muurari tulee luultavasti verkottamaan ja rappaamaan uunin uudestaan lähiviikkoina.
Pitkin syystalvea olen tiivistellyt lampaanvillan kanssa varausten välejä ja halkeamia, joista tuntuu ilmaa vuotavan. Pakkassäällä kohdat on helpompi paikallistaa kuin muulloin. Toivottavasti tänä talvena tulisi kunnolla lunta, se auttaisi talon painumisen ja tiivistymisen kanssa. Viime talvi oli todella vähäluminen. Vielä on muutama muukin homma on talon kanssa tehtävänä, mietitään niitä sitten joulun jälkeen lisää. Lisää blogipostauksia on myös tekeillä, itseasiassa ollut jo aika pitkään, en ole saanut niitä vain viimeisteltyä vielä. Luvassa on muun muassa pohdintaa siitä, missä kannatti säästää ja kierrättää ja missä ei sekä kokemuksia ekologisista ja terveellisistä maaleista.